Jeejee. Noniin. On koitettu parantaa tapoja, ei kuitenkaan minkään uudenvuodenlupauksen pohjalta. Nojoo, onhan ne "paremmat tavat" nyt hetken pysyneet, ajoittain on vähän lipsuttu kylläkin.

Tulevaisuudessakin

1. Tupakointi. Koitetaan pitää se tupakointi aisoissa. Hyvinhän se on "aloittamisen" jälkeen pysynytkin. Uskokaa tai älkää. Eli tupakoinnissa ei paljoo ole haastetta.

2. Koulutyön hoitaminen. Siinä on skarppaamisen varaa. Tosiaan on skarpattukin viime aikoina. Pidetään siitä kiinni. Pian uusi jaksokin, voidaan alottaa puhtaalta pöydältä. Turhat omatlomat karsitaan pois. Näissä on hyvä pysyä.

3. Liikkeellä pysyminen. Pysytään liikkeellä vielä kun voidaan. Tuleva leikkaus.. ei helvetti, sotkee kuvioita. Se ei mee yksiin tän painonvartioimisen kanssa, vaikka melko turhaa moinen toiminta on omalla kohdalla. Mutta kuitenkin. Eli, koska liikunta kytketään teorioita ja käytäntöjä myöten kokonaan pois, tulee samalla leikata ateriointia. Ei tuu olee kivaa, tällanen ihme terveysintoilu ei itsessään oo tervettä, oottaa päähän.

Mut hei, tulosta on tapahtunu, koitetaan jatkaa samaa rataa niin pitkään ku mahdollista. Tsemppiä.